Queen 24.07.2022

Vuonna 1970 perustettu Queen on eittämättä yksi rockhistorian suurimmista yhtyeistä.
Alusta lähtien mukana olleet kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor ovat onnistuneet vaalimaan bändin perintöä läpi vuosikymmenten, vaikka vuonna 1991 edesmenneen Freddie Mercuryn suuret saappaat on monien mielestä koettu mahdottomaksi täyttää.
Jo kymmenisen vuotta yhtyeen lauluvastuuta on kantanut Adam Lambert ja pienenä pesäerona alkuperäiseen Queeniin kokoonpano kulkee nimellä Queen + Adam Lambert.

Tampereen konsertin keskiössä lavaa hallitsivat May ja Lambert, sekä Taylor omalla rumpukorokkeellaan. Taustalla varmaa, mutta tarkoituksellisen eleetöntä työtä tekivät Neil Fairclough bassossa, Spike Edney koskettimissa sekä Tyler Warren lyömäsoittimissa.

Lava valoineen oli hieno ja ”Now I’m Here” aloitti illan musiikillisen sekä visuaalisen ilotulituksen vakuuttavasti. Loppuunmyydyn Arenan 11 500 katsojaa osoittivat suosiotaan Mayn noustessa lavan alta parrasvaloihin. Tätä oli odotettu!

Illan noin 2 tuntia 20 minuuttia kestänyt konsertti tarjosi hienon läpileikkauksen Queenin tuotantoon ja varmasti jokainen paikalla ollut kuuli omat suosikkikappaleensa. Lambert on värikäs rokkikukko ja vaikka itse en miehen suurimpiin faneihin lukeudu, nähdyn perusteella vaikea tähän on ketään yhtyeeseen paremmin soveltuvaa laulajaa kuvitella. Niin vahvasti Lambert ja May lavatapahtumia hallitsevat.

Kohokohtia keikassa riitti. Rouhean raskaat ”Fat Bottomed Girls” ja ”Tie Your Mother Down”, värikylläinen ”A Kind Of Magic”, mahtavilla lasereilla tehostettu ”Who Wants To Live Forever” sekä tuhansien kännykkävalojen loisteessa Mayn tulkitsema herkkä ”Love Of My Life”. Myös käsittämättömän taidokkaasti loihditun avaruusmaiseman keskellä Mayn soittama soolo-osuus ansaitsee erityismaininnan.

Ikoninen ”Bohemian Rhapsody” toimi itseoikeutetusti varsinaisen setin päättäjänä, mutta sitä seuranneeseen encoreen olisin toivonut jotain muuta kuin täysin ennalta arvattavat ”We Will Rock You” ja ”We Are The Champions”. Tässä olisi ollut paikka vetää vielä se viimeinen ässä hihasta, mutta nyt mentiin siitä mistä aita on matalin.

Kokonaisuutena konsertti oli kuitenkin loistava ja May osoitti olevansa edelleen maailman rock-kitaristien eliittiä. Myös Taylorin rumputyöskentelylle ja muutamien kappaleiden lauluosuuksille täytyy nostaa vilpittömästi hattua. God Save The Queen.